Kerran vielä, Harvey - Last chance, Harvey

Jos edellinen postaus oli elokuva noin kolmikymppisistä, tämänkertainen tuttavuus on elokuva noin viisikymppisistä. Brittiläisen Joel Hopkinsin kirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen draama Kerran vielä, Harvey näkyy kuukauden verran Areenassa. Elokuvan pääosissa ovat Amerikassa asuva mainosmusiikin säveltäjä Harvey (Dustin Hoffman) ja englantilainen lentoemäntä Kate (Emma Thompson). Näyttelijöistäkin voi jo päätellä, että kyseessä on laatudraama.

Harvey matkustaa Lontooseen tyttärensä häihin, mutta kaikki ei ole hänen elämässään hyvin. Harvey on syrjässä vähän kaikesta. Hän on vieraantunut jo vuosia sitten tyttärestään, joka vanhempien eron jälkeen on asunut äitinsä ja isäpuolensa luona. Hän tekee tietokoneella mainosmusiikkia, mutta alaa ovat valtaamassa nuoret ja trendikkäät, joten Harveylle annetaan enää yksi mahdollisuus onnistua työssään.

Kate on jäänyt pyörimään elämässään pieniin ympyröihin. Hän huolehtii yksin asuvasta äidistään, tai ehkä paremminkin äiti huolehtii Katesta ja tämän naimattomuudesta. Kate käy töissä, äidillään ja kirjoittamiskurssilla, mutta muuten hänellä ei juuri sosiaalista elämää ole. Nämä kaksi syrjään vetäytyjää päätyvät kuitenkin kohtaamaan toisensa.

Elokuva on lämminhenkinen, ja siinä käsitellään kipeitä kokemuksia. Monessa kohdassa nousi pala kurkkuun. Siinä oli myös paljon rakkautta ja kauneutta. En tiedä, miksi minua niin kovasti liikutti kohtaus, jossa nuori morsian illalla hääjuhlan päätteeksi nousee hääpuvussaan taksiin ja kietoo lämpimän huivin ympärilleen. Jotenkin siinä oli kipeää kauneutta, ja tuli mieleen, että toivoisin näkeväni vielä joskus omat lapseni tuossa samassa tilanteessa: aikuistuneina, itsenäistyneinä ja täynnä onnellista toivoa. 

Elokuva oli tarina aikuisesta miehestä ja naisesta, joiden elämä on sellaista, kuin se usein todellisuudessakin voi olla. Sen henkilöt ovat aitoja ja tapahtumat tuntuvat pakottamattomilta. Tämä on draama aikuiseen makuun, ja voin sitä lämpimästi suositella.