Tuulisen saaren kirjakauppias: Gabrielle Zevin

Tuulisen saaren kirjakauppias on helposti luettava ja viihdyttävä romaani, jonka henkilöt tulevat vaivattomasti läheisiksi. Kirja ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta kirjataivaan alla. Samantyyppistä kerrontaa voi lukea esimerkiksi Nick Hornbyltä tai Tony Parsonsilta.

Kirja kertoo nelikymppisestä, leskeksi jääneestä kirjakauppiaasta, A.J:stä, jonka yksinäiseen elämään ilmestyy yhtäkkiä pieni tyttö Maya. Kirjakauppiaan kuoren alle pääsevät myös poliisi Lambiase ja kustantamon myyntiedustaja Amelia. Kirjan teema on samantyyppinen kuin Hornbyn Poika-teoksessa. Kirjakaupan kyltissäkin lukee: "Yksikään ihminen ei ole saari; Jokainen kirja on maailma".

Mielenkiintoisinta teoksessa on se, kuinka kirjamaailma limittyy aukottomasti elämään:

"He olivat keskustelleet pelkästään kirjoista, mutta mikäpä oli elämässä henkilökohtaisempaa kuin kirjat?"

"Minkä takia jokin kirja poikkeaa toisista? Ne ovat erilaisia, A.J. toteaa, koska ne ovat erilaisia. Meidän pitää katsoa moniin sisälle. Meidän pitää uskoa. Suostumme siihen että petymme silloin tällöin, jotta voimme riemastua aina välillä."

Herta Müller: Matala maa

Romanialaissyntyisen Herta Müllerin Matala maa (1982) on hämmentävä kirja. Mieleen jäävät lehmät, käärmeet, ankat, siat, kissat, koirat, hiiret, kärpäset, turnipsit, maissit, kurpitsat, huivipäiset naiset, luudat, multakokkareet, juovuksissa oleva isä, itkevä ja vihainen äiti, nukkuva isoäiti, pottaan lorottava isoisä, kuolema, itkijäiset, repsottavat valkoiset kukkakimput, likainen kylpyvesi, lapsen kysymykset, joihin ei tule vastausta, oudot leikit ja kuvitelmat.

Kirjan tarinat ovat kummallisia ja rujoja, mutta lauseet kauniita:

 "Naiset ovat päivät pitkät yksin ja sotkeutuvat hameittensa hämäriin laskoksiin."

 "Talvella he istuvat iltapäivät ikkunan ääressä ja kutovat itsensä karheisiin villasukkiin, jotka vain venyvät pituutta ja ovat pitkiä kuin talvi itse --"

"Ei yö ole hirviö, se on vain tuulta ja unta."

"Keväällä suli kamalan paljon lunta, enemmän kuin oli satanutkaan."

Pääosin tarinat ovat lapsen silmin nähtyjä muistoja, unikuvia, painajaisia, pirstaleisia kokemuksia. Lapset elävät omissa lasten maailmoissaan ja yrittävät ymmärtää aikuisten aivoituksia. Unelmat eivät ole suuria: "Kurkkuani kuivaa. En voi pyytää vettä, koska en saa puhua syödessä. Kun tulen isoksi, keitän jääkukkia, puhun syödessä ja juon vettä jokaisen suupalan jälkeen." 

Aluksi en pitänyt kirjasta ollenkaan. Sitten aloin nähdä kertomukset auki kirjoitettuina surrealistisina maalauksina. Kirjailija vie lukijan lapsuuden jo unohdettuihin outoihin mielenmaisemiin ja maailman tarkkailuun. Oikeastaan onkin kiehtovaa, että sellaisiin tunnelmiin voi palata. 

Sosialistista kyläyhteisöä kuvaava Kyläkronikka sekä kolme viimeistä, runomaista lyhyttä kertomusta poikkeavat muista, koska niitä ei ole kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Kaunein näistä viimeisistä on Kadunlakaisijat:

"He lakaisevat katulamput pois, lakaisevat kadut kaupungista, lakaisevat asumisen taloista, lakaisevat ajatukset päästäni, lakaisevat minut jalalta toiselle, lakaisevat askeleet kävelystäni..."

5 päivää aikaa tutustua Grantchesteriin

Mikäli et vielä ole tätä Yle Areenan tv-sarjahelmeä löytänyt, vielä on viisi päivää aikaa nähdä Grantchester alusta asti. Pappeja on ollut aiemminkin rikoksia setvimässä, asemansa ja myötäelämisen kykynsä ansiosta, kuten ohjelmatiedoissa mainitaan, mutta Sidney Chambersin (James Norton) hahmo on kyllä omaa luokkaansa. Huomattavan usein laatudraaman käsikirjoitus on tehty kirjan pohjalta, ja niin on laita tässäkin sarjassa, joka perustuu James Runcien romaaniin.

Charmantti, nuori pappi toimii 1950-luvulla Chambers-nimisessä kylässä Britanniassa pastorina, mutta hän ei ole mikään normipappi. Tarkkanäköisenä ihmistuntijana hän huomaa asioita rivien välistä, ja ihmiset myös avautuvat papille herkästi. Hän pitää aikakauteen nähden moderneja ja humaaneja saarnoja ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Tämä pappi ei todellakaan tuomitse. Hän on itsekin inhimillinen: toisinaan viski maistuu poliisiystävän seurassa liiankin hyvin, eikä naisihailijoitakaan papilta puutu.

Sarja kannattaa katsoa alusta saakkka. Vaikka rikos selviääkin aina jakson päätteeksi, papin ihmissuhteet kehittyvät ja muuttuvat jakso jaksolta ja ovat sarjan suola ja sokeri. Huomiota herättävät myös upeat maisemat, viehättävä jazz-musiikki ja erittäin taidokas kuvaustyö. Näyttelijävalinnat ovat osuneet oikeaan sivuhenkilöitä myöten. Onneksi hyvä tarina on kruunattu laadukkaalla tuotannolla.