Sukutarina amerikkalaiseen, ranskalaiseen ja brasilialaiseen tapaan

Pitkä lukemattomuus katkesi kirjaston lukukasseihin, joista valitsin teeman Sukutarinat. Ensimmäinen teos oli Jeffrey Archerin Kane ja Abel. Se kertoo samana päivänä 1900-luvun alussa syntyvistä kahdesta pojasta. Toinen näkee päivänvalon varakkaassa perheessä Bostonissa, toinen keskellä metsää Puolassa. Kirjassa seurataan kummankin sukutarinaa kolmen sukupolven ja monien vaiheiden läpi. Alkupuoli kirjasta on episodimainen ja nytkähtelevä, mutta keskiosa imee mukaansa jännittäviin vaiheisiin. The Sunday Times kuvaa teosta "parhaaksi koskaan kirjoitetuksi kirjaksi". Minulle se ei ollut sellainen, mutta vei mukanaan puutteiden ja taistelun sekä rikkauksien ja glorian pyörteisiin.

Toinen sukutarina oli Hélene Grémillonin esikoisteos Uskottuni. Teos alkaa vuodesta 1975, kun Camille Werner saa äitinsä kuoleman johdosta saapuvien surunvalittelujen lomassa paksun kirjeen, jossa alkaa tarina Lois'sta ja Anniesta. Tarinassa Annie tutustuu M:n pariskuntaan, mikä muuttaa heidän kaikkien kohtalonsa peruuttamattomasti. Kirjeitä tulee lisää, mutta miten Camille littyy vuosikymmenien takaisen tarinan henkilöihin. Sen selvittämiseksi kirja on luettava viimeiseen virkkeeseen saakka. Hieno tarina kerrassaan!

Kolmas sukutarina, brasilialaisen Daniel Galeran Hyöky, vie lukijan seuraamaan nuoren miehen matkaa, kun hän isänsä itsemurhan jälkeen lähtee selvittämään, mitä isoisälle Garopaban kalastajakylässä aikoinaan tapahtui. Kirjassa ei ulkoisesti juurikaan tapahdu, mutta tapahtuu kuitenkin paljon, yli 400 sivun verran. Eteläamerikkalainen kerrontatyyli eroaa huomattavasti eurooppalaisesta tai amerikkalaisesta, ja siksi nuoren miehen odysseiaa oli virkistävää seurata. Kirja alkaa yhdestä hetkestä ja päättyy toiseen. Välissä on unia, sukelluksia, baareja ja muistista haihtuvia kasvoja.