maanantai 7. syyskuuta 2015

5 päivää aikaa tutustua Grantchesteriin

Mikäli et vielä ole tätä Yle Areenan tv-sarjahelmeä löytänyt, vielä on viisi päivää aikaa nähdä Grantchester alusta asti. Pappeja on ollut aiemminkin rikoksia setvimässä, asemansa ja myötäelämisen kykynsä ansiosta, kuten ohjelmatiedoissa mainitaan, mutta Sidney Chambersin (James Norton) hahmo on kyllä omaa luokkaansa. Huomattavan usein laatudraaman käsikirjoitus on tehty kirjan pohjalta, ja niin on laita tässäkin sarjassa, joka perustuu James Runcien romaaniin.

Charmantti, nuori pappi toimii 1950-luvulla Chambers-nimisessä kylässä Britanniassa pastorina, mutta hän ei ole mikään normipappi. Tarkkanäköisenä ihmistuntijana hän huomaa asioita rivien välistä, ja ihmiset myös avautuvat papille herkästi. Hän pitää aikakauteen nähden moderneja ja humaaneja saarnoja ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Tämä pappi ei todellakaan tuomitse. Hän on itsekin inhimillinen: toisinaan viski maistuu poliisiystävän seurassa liiankin hyvin, eikä naisihailijoitakaan papilta puutu.

Sarja kannattaa katsoa alusta saakkka. Vaikka rikos selviääkin aina jakson päätteeksi, papin ihmissuhteet kehittyvät ja muuttuvat jakso jaksolta ja ovat sarjan suola ja sokeri. Huomiota herättävät myös upeat maisemat, viehättävä jazz-musiikki ja erittäin taidokas kuvaustyö. Näyttelijävalinnat ovat osuneet oikeaan sivuhenkilöitä myöten. Onneksi hyvä tarina on kruunattu laadukkaalla tuotannolla.

4 kommenttia:

  1. Oi, meillä on tätä nyt kaksi katsomatonta tallennettuna. Jännä nähdä sama näyttelijä nyt pappina, joka oli Happy Valleyssa raakalaismurhaaja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tätä Nortonia ilokseen katselee :) Voi, oikein harmittaa, kun kaikki tähänastiset jaksot olen jo nähnyt ja seuraavaa saa odottaa melkein viikon.

      Poista
  2. Jes ihanaa... en ollutkaan ihan ainut joka rakastui tähänkin ylen tv-sarjaan, kun se ainakaan tuli :D
    Tuntui, että kukaan ei oikein kiinnittänyt tähän sarjaan huomiota - johtuikohan myös sen lyhyydestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hurmaava sarja. Toisaalta hyvä, ettei sarjaa väkisin pitkitetty, mutta toisaalta tätä olisi kyllä katsellut pidempäänkin :)

      Poista